Hinnasto / kustannukset

Asianajotoimistossamme noudatetaan tuntihinnoittelua, joka riippuu monista seikoista: muun muassa käsiteltävän asian vaikeudesta ja kiireellisyydestä. Tuntiveloitus vaihtelee 196,80 eurosta 246 euroon. Tarkemman tuntiveloituksen asiakas saa tietoonsa kysyttäessä alkuneuvottelun jälkeen.

Tuntiveloituksemme sisältää 23 prosentin arvonlisävero-osuuden.

Hintoihin lisätään toimistollemme aiheutuneet muut kuin yleisluonteiset kulut, kuten esimerkiksi tuomioistuimen perimät maksut. 

Mikäli asiakkaallamme on oikeusturvavakuutus ja kyseinen asia kuuluu sen piiriin, maksaa sekä asiakkaanamme oleva yksityishenkilö että yritys laskustamme vain omavastuuosuutensa – vakuutusehtojen tarkoittamassa laajuudessa.

Selvitämme tarvittaessa oikeusturvavakuutuksen olemassaolon ja kattavuuden sekä haemme asiaa koskevan päätöksen vakuutusyhtiöltä.

Oikeusapulain mukaista oikeusapua annettaessa sovelletaan oikeusavun palkkioperusteista annettua asetusta. Selvitämme tarvittaessa mahdollisuuden oikeusapuun ja avustamme oikeusapupäätöksen hakemisessa.

 

Yhteystiedot

Asianajotoimisto
Osmo Mäkinen Oy

Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

Puh. (03) 553 1100
fax (03) 7825 560
Email: asianajotoimisto.om@pp.phnet.fi

Y-tunnus: 0148320-0